Onko Suomen kilpailukyky pieni- ja keskituloisten naisten vastuulla?

Sipilän hallituksen Kiky-sopimus vei kuntien työntekijöiltä 30% lomarahoista ja lisäsi 24h työaikaa monille aloille, joissa työ on jo valmiiksi kuormittavaa. Leikkauksista ja työajan lisäyksistä ovat kärsineet varsinkin kuntasektorin naisvaltaiset alat, kuten kulttuuri-, kasvatus-, opetus- ja hyvinvointialojen ammattiryhmät.

Käytännössä 24 tunnin työajan lisäys vuodessa tarkoittaa 6 minuutin työajan lisäystä päivässä. Monella alalla pieni päivittäinen työajan lisäys ei ole kuitenkaan ollut mahdollista. Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen sektorilla on otettu käyttöön ns. kiky-päivät, jolloin työpäiviä on tehty lauantaipäivisin tai arkisin kolmen tunnin jaksoina varsinaisen työpäivän jälkeen. Käytäntö on raskas työntekijöille, jotka jo työpäivän aikana antavat itsestänsä kaiken ja kaipaisivat työstä palauttavaa aikaa iltaisin ja viikonloppuisin. Toki lisäajasta voi olla hyötyäkin, mikäli se käytettäisiin esimerkiksi työhyvinvoinnin parantamiseen tai kouluttautumiseen, MUTTA: eikö työhyvinvointi ja kouluttautuminen ole osa työnkuvaa ilman palkatonta lisätyötä?

Tuoreessa selvityksessä valtiovarainministeriö vahvistaa, että kiky-sopimus leikkasi palkansaajien toimeentuloa, mutta sen sijaan kasvatti yrityksien ja omaisuustuloja saavien suomalaisten tuloja. On myös väläytelty, että kolmevuotinen kikyily ei jäisikään kolmevuotiseksi, koska työajanlisäys kirjattiin työehtosopimuksiin. Tämä tuntuu todella kohtuuttomalta! Milloin naisvaltaisia aloja on nöyryytetty tarpeeksi?

Muutos lähtee ihmisistä, jotka haluavat luoda tasa-arvoa työelämään ja palkkaukseen. Äänestä siis eduskuntaan kiky-tunteja viikonloppuisin ja arki-iltaisin tehnyt kokemusasiantuntija, jonka mitta on täynnä palkattoman lisätyön tekemistä ja "kutsumusammatti" -perusteluita.

Miten suojelisimme lasta seksuaaliselta hyväksikäytöltä?

Viime päivinä uutisissa on kerrottu poikkeuksellisen laajasta ja väkivaltaisesta lapsiin kohdistuneesta seksuaalisen hyväksikäytön vyyhdistä. Uutisointi saa aikaan pahan olon; toisaalta vihantunteen siitä, miten kukaan aikuinen voi olla niin paha, että satuttaa pieniä lapsia, toisaalta surun lasten puolesta, joiden elämä ei koskaan palaudu ennalleen. 7-vuotias poikani kuuli tv-uutisista osan tapahtuneesta ja näytti ahdistuneelta. Kysyin, mitä hän ajattelee ja hän vastasi "pelottaa". Halasin häntä ja kysyin, jutellaanko asiasta. Kertasimme taas kerran, että vieraiden ihmisten mukaan ei saa lähteä - ei, vaikka joku tarjoaisi karkkia tai ehdottaisi kivaa tekemistä yhdessä. Ei ilman kertomista äidille. Valitettava totuus on kuitenkin se, että seksuaalirikoksiin harvoin syyllistyy lapselle täysin vieras ihminen - ainakin hän on tehnyt itsensä tutuksi lapselle ja hankkinut lapsen luottamuksen. Lapsi ei pysty toimimaan rationaalisesti hyväksikäytön tilanteissa, vaan saattaa täysin lamaantua sen sijaan että pyrkisi karkuun tai huutaisi apua. Pieni lapsi ei tiedä, miten aikuinen saa toimia, ellei sitä lapselle kerrota. Itse käyn lapsen kanssa läpi kehon alueet, jotka ovat "omia", eikä niihin muilla ole lupa koskea eikä niitä tarvitse näyttää (uikkarialueet). Fiksu lapsi totesi, että kyllä äitikin on pessyt pyllyn, oliko se sitten väärin? Miten selität lapselle, minkälainen aikuisen kosketus on hyväksyttävää ja minkälainen ei? Jouduin vaikean kysymyksen eteen. En voi 7-vuotiaalle sanoa, että "jos aikuinen kiihottuu, niin se ei ole oikein". Lapselle on tärkeää jutella ikätasoisesti, mutta kuitenkin totuudenmukaisesti, sillä se ei vahingoita lasta, vaan antaa hänelle tietoa ja toimintaohjeita. Tärkeää on korostaa, että aikuiselle pitää kertoa, jos jokin toiminta on ollut toisen aikuisen toimesta "salaista" tai siitä on itselle tullut paha mieli. Lasta pitää tukea ja kannustaa sekä saada hänet uskomaan, että koskaan syy ei ole lapsessa, vaan vastuu on aina aikuisen.

Arkiliikunnan lisääminen tavoitteeksi

Tiesitkö, että vain kolmannes peruskoululaisista ja viidennes toisen asteen opiskelijoista liikkuu suositusten mukaisesti!? Sen sijaan ruutuaika lisääntyy jatkuvasti ja jo hyvin pienet lapset tuijottavat ruutua yli 2 tuntia päivässä. Lasten ja nuorten liikkumisen edistäminen on yksi keskeisimmistä kansanterveyteen vaikuttavista tekijöistä. Ei ole sairautta, johon liikkuminen ei auttaisi! Liikunnanopettajana ehdotan seuraavaa: * Koulumatka aktiiviseksi, turvalliset kävely- ja pyörätiet * Koulujen pihat liikkumista tukemaan * Varhaiskasvattajien ja opettajien koulutus ja liikkumismyönteisen asenteen edistäminen * Aktiivisuutta tukevat aamu- ja iltapäiväkerhot * Liikuntaseurojen tukeminen avustuksin * Lisää maksuttomia harrastusmahdollisuuksia lapsille, nuorille ja myös ikääntyville

Nuorten syrjäytymisestä tiedetään paljon, mutta miksi palveluita ei suunnata oikeisiin kohteisiin?

Syrjäytymisen taustalla on usein monia eri syitä. Tiedetään, että lapsuuden elinolosuhteet, mm. lastensuojelun sijoitus varhaislapsuudessa tai kouluiässä lisäävät viisinkertaisesti syrjäytymisriskiä. Vanhempien työttömyys, toimeentulotuella eläminen ja mielenterveysongelmat lisäävät ylisukupolvista huono-osaisuutta ja köyhyyttä ja tähän kun lisätään nuoren koulupudokkuus ja jääminen ilman toisen asteen tutkintoa, niin on ihme, jos nuori ei jää yhteiskunnan toiminnan ulkopuolelle ja koe osattomuutta.

Syrjäytyminen on noussut suureksi ongelmaksi, sillä Suomessa on totuttu korjaamaan lähinnä ongelmia, ei niinkään ennaltaehkäisemään niitä. Painopisteen tulee siirtyä varhaisen tuen palveluihin, joka monessa tapauksessa tarkoittaa jo ennen lapsen syntymää annettavaa elämänhallinnan tukea. Varhaiskasvatukseen ja kouluun pitää saada tuen muotoja, joissa tuetaan lapsen lisäksi myös vanhempia ja heidän elämäntilannettaan. Pienituloisten perheiden lapset tulisi saada varhaiskasvatuksen piiriin ja neuvolapalveluja sekä erityisen tuen palveluja pitää tehostaa koulujen oppilashuollon tavoin varhaiskasvatuksessa. Maksuttoman esiopetuksen aloittaminen jo 5-vuotiaana olisi askel tasa-arvoisempaa varhaiskasvatusta. Koulutuksen rooli syrjäytymisen ehkäisyssä on äärimmäisen tärkeä. Koulutusleikkaukset ovat heikentäneet esimerkiksi ammatillisen koulutuksen opetuksen laatua, sillä opetustunteja ja ohjausta on leikattu rajusti, samalla kun moni nuori tarvitsisi päinvastoin enemmän tukea opintojen jatkumista ajatellen. Ammattiopetuksen väheneminen ja painopisteen siirtyminen työpaikoille on riskialtista, kuka pitää huolen siitä, että tuleva sähkömies osaa toimia sähkölaitteiden kanssa ja lähihoitaja mitata lääkkeet oikein? Tulisiko sitten oppivelvollisuusikää nostaa niin, että se kattaisi toisen asteen tutkinnon? Noston puolesta puhuu se, että tuolloin koulutus olisi varmasti maksutonta ja kaikille nuorille taattaisiin koulutus. Tämä ei kuitenkaan pois lukuisia eri tukipalvelujen muotoja, joita syrjäytymisalttiit nuoret tarvitsevat. Kaikilta nuorilta ei perinteinen luokkamuotoinen opiskelu onnistu, on siis tärkeää sisällyttää oppisopimuskoulutus ja muita ei-niin-perinteisiä opiskelumuotoja vaihtoehtoisiksi koulutusmuodoiksi. Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen siitä, miksi palvelut eivät kohdennu oikein, sanoisin, että syy on politiikassa ja yhteisten tavoitteiden puuttumisessa. Poliittisten puolueiden tulisi tehdä enemmän yhteistyötä syrjäytymisen kaltaisten isojen ongelmien ratkaisemisessa. Yksittäiset nostot eivät poista monisäikeistä syrjäytymisen problematiikkaa. Lähde: Me Säätiö

Mitä tarkoittaa laadukas opetus?

Laadukkaan opetuksen taustalla on monia eri tekijöitä. Ensinnäkin opettajien pätevyys on yksi mittari, jolla voidaan arvioida, onko opetus laadukasta vai ei. Helsingissä kouluihin ei periaatteessa voida palkata epäpätevää sijaista, jos päteväkin opettaja on tarjolla tehtävään. Sijaisia tarvitaan kouluissa paikkaamaan esimerkiksi opettajien sairauslomapäiviä ja joskus myös tuntiopettajan tehtäviin, jos pätevää opettajaa ei ole löytynyt tehtävään. Jotta Helsingissä on tulevaisuudessakin asiantunteva ja pätevä opetusalan henkilöstö, pitää kaupungin työnantajana huolehtia työntekijöidensä hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista ylläpitää osaamistaan täydennyskoulutuksen avulla. Koulussa hyvinvointia voidaan tarkastella monesta näkökulmasta: lasten ja nuorten, opettajien, muun henkilökunnan, jopa vanhempien näkökulmasta. Ryhmäkoko on erityisen merkittävä tekijä, joka vaikuttaa sekä oppilaiden että opettajien hyvinvointiin ja samalla myös opetuksen laadukkuuteen. Helsingin opetusviraston mukaan Helsingissä on varsin maltilliset ryhmäkoot; keskimääräisesti alakoulussa 20 oppilaan ja yläkoulussa 17 oppilaan ryhmäkoot. Lukioryhmien keskimääräinen koko on viraston mukaan 30. Käytännön kokemukset ovat kuitenkin toista. Itselläni lukion liikunnan ja terveystiedon opettajana joissakin ryhmissä saattaa olla jopa 40 opiskelijaa ja jossain toisessa ryhmässä puolet vähemmän. Opettaja ei opeta niin sanotusti keskiarvon mukaan, vaan juuri sen kokoista ryhmää, mikä hänellä milloinkin on "työn alla". Keskiarvot siis "valehtelevat" käytännön työssä. Jos jollekin opettajalle sattuu 27 lasta alakoululuokkaan yhdelle lukuvuodelle, ei siinä keskimääräinen arvio paljon lohduta: työ on raskasta ja myös laatu saattaa kärsiä. Lisäksi vaihtelu saattaa olla suurta Helsingin eri alueilla, tähän meidän tulee päätöksenteossa kiinnittää erityisesti huomiota. Alueellinen tasavertaisuus on tärkeää, jos haluamme kutsua Helsinkiä laadukkaan opetuksen takaajaksi. Miksi opetuksen laatu kärsii isossa ryhmässä vai kärsiikö se? Laatu ei välttämättä kärsi, jos opetusryhmäksi sattuu kuuliainen, motivoitunut ja taidoiltaan tasokas ryhmä. Tällöin opettaja voi rauhassa toteuttaa uuden opetussuunnitelman mukaista, ilmiöpohjaisuuteen perustuvaa, erilaisia työtapoja hyödyntävää ja oppilasta itsenäiseen työskentelyyn kannustavaa opetusta. Opetusvälineinään ja menetelminään hän voi käyttää digitekniikan monimuotoisia vaihtoehtoja ja opettaessaan hän voi todeta, että oppilaat keskittyvät innolla hänen antamiinsa tehtäviin, eivätkä esimerkiksi internetin suomiin muihin mahdollisuuksiin. Tämä tosiaan olisi ideaalitilanne, joka valitettavasti (palataksemme reaalimaailmaan) nykyään hyvin harvoin toteutuu. Mitä isompi opetusryhmä, sitä enemmän eri taitotasoisia, eri tavalla motivoituneita, eri temperamenttisia ja eri tavoin käyttäytyviä oppilaita ryhmässä esiintyy. Oppiminen vaatii aikaa ja rauhaa, siksi ryhmäkoolla on erittäin suuri merkitys! Opetuksen laatuun vaikuttavat myös fyysiset työolosuhteet eli koulurakennuksen kunto ja sisäilma. Huonossa sisäilmassa oireilevat sekä opettajat että oppilaat. Fyysinen hyvinvointi vaikuttaa jaksamiseen ja sairastamisen määrään. Tästä aiheesta on paikallaan oma kirjoitus. Ps. Tämä sama kysymys laadukkaasta opetuksesta perusteluineen sopii myös pohdinnaksi varhaiskasvatuksen puolelle, jossa painitaan samojen ryhmäkokoasioiden ja työntekijöiden hyvinvointikysymysten äärellä.

Aamupäivätoimintaa pienille koululaisille

Olen useamman kerran valtuustourani aikana puhunut lapsiperheiden palvelujen puolesta. Marraskuussa 2015 kävin budjettipuheenvuorossani läpi toivottavia palveluita yksinhuoltajien arjen helpottamiseksi. Helmikuussa 2016 kysyin valtuuston kyselytunnilla, miten kaupunki aikoo helpottaa yksinhuoltajien mahdollisuutta osallistua työelämään, varsinkin liittyen pienten koululaisten pärjäämiseen aamu- ja iltapäivisin. Vihreät budjettineuvottelijat huomioivat ehdotukseni pienten koululaisten aamupäivätoiminnan kehittämisestä ja siihen liittyvä kokeilu linjattiin tämän vuoden budjettiin. Eilen (23.3.2017) Hesari uutisoi opetusviraston päätöksestä kokeilla aamupäivätoimintaa ensi lukuvuoden ensimmäisinä kuukausina. Olen todella tyytyväinen kokeiluun ja vaikka Sirkku Ingervon aloitteen nimissä asia Hesarissa uutisoitiin, kuuluu kunnia tässä kohdin minulle. Ohessa ote puheestani: "Lapsiperheiden palveluja tulisi kehittää niin, että ne voisivat tukea vähävaraisen yksinhuoltajan mahdollisuutta työssäkäyntiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaupungilla tulisi olla vastuu myös 1.-2. luokkalaisen lapsen aamupäivätoiminnasta eikä pelkästään iltapäivätoiminnasta, jos lapsi ei kykene selviytymään kouluun yksin ilman aikuisen apua. Jottei vanhemman tarvitsisi luopua työstään hoitaakseen lapsensa turvallisesti kouluun. Kotipalvelun tulisi kattaa pienen koululaisen aamupäivän tukeminen, mikäli opetustoimi ei pysty vastaamaan aamupäivätoiminnasta helsinkiläisissä kouluissa. Budjettiin tulisi jatkossa suunnata rahaa tämän palvelun toteuttamiseen. Helsingissä aamupäivätoimintaa löytyy tällä hetkellä yksityisistä kouluista (netistä löysin haulla vain Viikin Norssin ja suomalais-venäläisen koulun, toivottavasti muitakin on). Kaikilla Helsinkiläisillä ei ole varaa palkata hoitajaa aamupäiviin, joten vastuu tulisi olla kaupungilla. Asia koskee toki myös kahden vanhemman perheitä, ei pelkästään yksinhuoltajaperheitä." (26.11.2015)